tiistai 9. heinäkuuta 2013

Vierailijoita

Meille saapui perjantaina toiselta puolen Suomea vieraita. Kasvattimme omistaja saapui kahden huskynsa kanssa. Ja voi juku, miten hauskaa on ollut! Koirat tuli keskenään toimeen oikein mainiosti. Perjantai ilta meni toisiimme tutustuessa, ja koiratkin touhusivat keskenään. Lauantai aamuna koirien päivä alkoi yhdessä temmeltäen, ja kakkaojassa leikkien. Niiden leikkien jälkeen pitikin siis lähteä paria koiraa uittamaan. Bandi ja Stella uivat mielellään, ja itsekin uimme. Iltapäivällä saapui vielä yksi husky omistajineen meille leikkimään. Menoa ja meininkiä riitti! Illalla tuli Stellan veli Rico siskoaan katsomaan. Ei tartte varmaan erikseen kertoa, että vilskettä oli silloinkin. :D Sen jälkeen grillailtiin ja saunottiin... Sunnuntaina lähdettiin yhtäkkiä mätsäreihin Seinäjoelle Lunan ja Mantan kanssa. Ja voi pojat, että oli kuuma! Aurinko pääs vähän kärtsäämään olkapäitä, mut ei se mitään. Meidän lapsetkin oli mukana, onneksi jaksoivat hyvin, siellä nimittäin oli niin paljon koiria, että tunteja kului. Luna ja Manta jäivät ilman sijoituksia. Luna sai punaisen nauhan, Manta sinisen. Nämä oli Lunan toiset mätsärit elämänsä aikana, joten tyytyväinen saa olla. :) Sunnuntai vaihtui iltaan, ja alettiin kuumeisesti tiirailemaan lämpömittaria. Vähän ennen puolta yötä mittari näytti sen verran alhaista, että päästiin vetämään pieni (vajaa 2km) vetolenkki. Gloria jäi kotiin. Maanantaina ei oikeastaan tehty mitään sen erikoisempaa. Oltiin vain. Maanantaina jo alkoi jotenki ahdistamaan tiistai päivä, kun vieraiden oli aika lähteä kotiin. Maanantai iltana oli jälleen sen verran viileä, että pakkohan koirat oli valjastaa. Mentiin vähän pitempi lenkki, mutta alle 5km kuitenkin.
Ja tänään vieraat sitten lähti. Ja tyhjä olo jäi. Oli niin mukavaa yhdessä. Toivottavasti vieraat pääsisivät meille vielä uudestaan, mahdollisimman pian! <3 Laitetaas vielä kuvia viikonlopusta. Voitte arvata, että niitä otettiin paljon. Tässä joitain "kohokohtia".

Susu ja Stella leikkii

Salaisuuksia. ;)

Manta, Stella ja Luna

Wilma ja Stella

Gloria, Manta ja Aava

Sisko ja sen veli leikkii

Rico ja Stella

Manta pitää Stellaa tyynynä. Nämä tuli hyvin toimeen keskenään

Paaaaljon koiria!

Stella ja Bandi uimassa

Luna mätsäreissä

Koirat kärjestä: Bandi, Wilma, Stella, Luna, Susu, Luka

Stella sai tutustua kissaan

Ja olihan se mielenkiintonen. ;)

Tiitu

Bandi

Bandi, Susu, Luka, Wilma, Stella, Luna

1 kommentti: