lauantai 26. huhtikuuta 2014

Vaasa KV 26.4-14

Gimma PEN1
Tässä vaiheessa aavistuksen matalaraajainen. Sopiva luusto. Oikealinjainen pä. Yläleuan oikea sivu vasenta lyhkäisempi, josta johtuen sekä kirsu, että ylähampaat asettuvat vinoon. (traumaperäinen.) Hyvät silmät ja korvat, kaula ja ylälinja. Riittävä eturinta. Oikeanmallinen rintakehä. Oikein kulmautuneet raajat. Oikea askelpituus. Hyvä häntä.

Gloria AVO-EH AVK 4
Melko matalaraajainen. Vankka luusto. Oikealinjainen pää. Hyvät silmät ja korvat. Miellyttävä ilme. Hyvä kaula ja ylälinja. Riittävä eturinta. Pysty olkavarsi. Voimakas rintakehä. Riittävät takakulmaukset. Liikkuu takaraajat rungon alla.


maanantai 14. huhtikuuta 2014

Heippa!

Viime päivityksestä on aikaa. Päivät vierähtää niin nopeasti, ettei perässä meinaa pysyä.
Sunnyn pennut on kasvanu hurjasti, ikää on 3½ viikkoa. Kiinteitä on jo maisteltu, ja ruokahalu on kaikilla suuri. Kaikille pennuille on tiedossa rakastavat, hyvät kodit. :) Kotiin jää mustavalkoinen tytteli kasvamaan.

Aikuisten kanssa on treenit jatkunut vielä normaalisti. Iltaisin on viileää, ja mukava mennä, kun on valoisaa vielä yhdeksänkin jälkeen.
Ollaan saatu myös uusia treeni kavereita Lapualta. On ollu mukavaa, kun on saatu harjotella ohituksiakin. Meidän koirat on huomattavasti hitaampia mönkijällä, kuin lapualaiset kärryllä, mutta ei se tahtia oo haitannu. Tässä pieni video meidän viimesimmästä lenkistä:
https://www.youtube.com/watch?v=VXFru2ySEwE&feature=youtu.be

Viime torstaina meille tuli hetkeksi aikaa sijotustyttömme Gimma hoitoon. Ilmotettiin Gimma Vaasan kansainvälisiin pentuluokkaan, ja nyt on harjoteltu näyttelyitä varten: viikonloppuna oltiin mätsäreissä sekä lauantaina, että sunnuntaina. Gimma oppii tosi nopeasti, ja on erittäin kiva tyttönen kaikinpuolin. :)


Ensi keskiviikkona Kirppu lähtee Annen luokse asustelemaan. Kirpulla ja Annella on alusta asti ollut erityinen suhde, johonka ei kukaan ole voinu mennä väliin. Asiaa puolin ja toisin mietittyä tulimme siihen tulokseen, että miksi näitä pitäis erossa pitää toisistaan, kun niin kovasti toisistaan tykkäävät. :) Anne kuitenkin käy meillä useamman kerran viikossa treenaamassa, joten Kirppua nähdään jatkossakin usein. Ja Sosuli saa kauan kaivatun kaverin. :)

Tämmöistä tänne.